Flying Dutch

Pitkänsillanranta 2 Hki

Pitkänsillan turvallisessa kainalossa lepäilee PikkuDami, jonka keskuksena toimii  ravintolaiva Flying Dutch.Tämä  muhkea ahterinen  Lady syntyi  Hollannissa vuonna 1897 työjuhdaksi Hollannin kanavien rahtiliikenteeseen. Sulkuporteista vapauteen, satojen kanavien ja tuhansien siltojen maasta tämä Grand Old Lady saapui Suomeen  1973 Nautorin tj. Pekka Koskenkylän asuntolaivaksi. Alus sai nimen Avontuur.(Seikkailu)

Tarina kertoo Itämeren ylityksestä karua kieltään, ei enää koskaan, saatana kun keinutti. No, tasapohjainen, kölitön alushan käyttäytyi vain runkomuotonsa mukaisesti, antoi vaan omanlaistaan hollantilaista  kyytiään suomalaisille merimiehille Itämeren aallokossa.

Erillaisten  vaiheiden jälkeen karrelle palanut ja lähes uppoavassa kunnossa oleva kaunisketkainen runko löytyi Porvoosta 2001 ja puolitoista vuotta myöhemmin alus oli valmis palvelukseen ja toimikin useita vuosia  ravintolalaivana Salossa ja Meriteijolla.

Stadiin Grand Old Lady saapui keväällä 2008 ja perusteellisen faceliftauksen  jälkeen aloitti duuninsa  nykyisellä paikallaan heinäkuussa samana vuonna. Pääkaupunkiin siirtyminen merkitsi Ladylle aivan uutta elämänvaihetta, piristävää selkeyttä ja mahdollisuutta toteuttaa aluksen Damilaista/kansainvälistä tunnelmaa ja vieläpä Stadin parhaalla paikalla.Muuton myötä myös laivan musiikkimaailma muuttui kansainväliseksi maailmanmusiikiksi/Jazz osastoksi. Pikku Damissa onkin vieraillut monia nuoria suomalaisia ja ulkolaisia Jazzmuusikoita jammailemassa iltahämärissä, luoden upeita tunnelmahetkiä rannan kiireettömään elämään.

Pöpelikkökasari oli vihdoinkin haudattu, syvälle Meriteijon metsiin ja vastarannan syvänteisiin.

Tänä päivänä Old Lady onkin aktiivisen nuorekas, kepeästi ja  kutsuvasti ahteriaan keinuttava  ravintolalaiva  keskellä  Stadia ja palvelee asiakkaitaan kesäkauden kaikkina viikonpäivinä,  maanantaista perjantaihin klo.12:00-24:00,lauantaisin 12:00-24:00 ja sunnuntaisin klo.12:00-22:00 .  Ainoastaan sadepäivinä saatamme olla kiinni, tai rajoitetulla aukiololla

Huom! Viimeistään Vappuna avataan. Jos sää sallii, niin...... Facebook info kertoo.

Olemme siirtyneet kesä-aikaan

kesäkuussa seuraavasti:

ma-la   12.00-24.00

su  12.00-22.00. Muutokset aukioloihin mahdollisia !!!!

Säävaraus !!

 

                                                               

                                                               

                                       

 Syyskuussa keittiö avoinna vain erikseen ilmoitettavina ajankohtina.

Seuraa Facebooktiedotuksia tai varmista tarvittaessa 0401326009

 

Tarkista Facebookista keittiön ja ravintolan mahdolliset auki-olomuutokset FB OSOITE....ravintolalaiva Flying Dutch

Flaikkarin ahterikannella on 35 asiakaspaikkaa sekä myyntikoju. Sisätiloissa on salonki 25 hengelle. Puistossa on lisäksi terassipaikkoja 140.

Aukioloajat---säävaraus!

Tarkista laivan ja keittiön auki-olot, FB osoite  ravintolalaiva Flying Dutch.

Safka klassikot ja streetfood

Botskin keittiössä häärii nuori Vietnamilainen kokkimme  Hoang Tung 23v.